tiistai 1. joulukuuta 2009

Puro-tunikamekko




Novitan Puro-lankaa ostin jo heti kesällä, kun se ilmestyi kauppoihin. Ja neuloinkin siitä sellasen Pinwheelistä matkitun neulomuksen, josta tuli sitten liian iso ja se päätyi purkuun. Mieheni on sitä purkanut, todella hidasta hommaa, kun siinä oli niitä lyhennettyjä kerroksia jne. itsellä ei olis pinna riittänyt purkuhommaan. Lanka ehkä vähän kärsi purkamisesta, saattaa päätyä tyynyiksi tms. Silloin sävynä oli jäätynyt karpalo.

Neulottuani tyttärelle tunikamekon Isoveli-langasta tykästyin malliin ja teki mieli tehdä itselleni samanlainen. Olin jo aikaisemmin ostanut Puroa, sävyä Kanervikko, tarkoituksena neuloa siitä villatakki itselleni, mutta päädyin sitten tikuttamaan tunikan itselleni. Kanervikko sävyyn ihastuin ystävättäreni neulottua siitä kaulahuivin itselleen, upeat värit. Ja puro sopii työttömän kukkarolle hieman paremmin kuin Noro ;-)

Neuloin tunikan viikossa!! Hämmästyin itsekin! Ja tänään oli hetken aikaa outo valoilmiö, melkein paistoi aurinko, että sai kuvattua ulkona. Kuvaajana toimi naapurin rouva, kiitos vielä! Illalla olisi ollut jo liian pimeää, kun hovikuvaajani kotiutuu töistä ja viikonloppuinakin ollut niin harmaata ja sateista.
Lankaa kului noin 400g, neuloin muuten M-koon mukaan, mutta tein pituutta enemmän ja 6mm Addeilla tikutin taas ja ohjehan löytyy Novita syksy 2009 lehdestä.

Huomenna kokoonnumme taas neulomaan yhdessä hetkeksi aikaa Annelin ompelimoon, kivaa!!! Parasta terapiaa!

Tampereen messut

Kesästä asti olimme "martta-kerhon" kanssa suunnitelleet reissua Suomen kädentaidot-messuille Tampereelle, olin järkännyt vapaaksi kyseisen lauantain ja odotin kovasti reissua. Tietenkin edeltävänä iltana pirpana alkoi valittaa korvakipua ja lähes koko yö meni potilasta hoivatessa. Aamulla olin jo peruuttamassa lähtöäni, mutta viime hetkellä muutin mieleni ja lähdin kuitenkin kyytiin. Iskä lähti sitten pirpanan kanssa korvalääkäriin.

Reissuun lähti loppujen lopuksi vain siskoni, äitini ja tuttavani, kova värkkääjä hänkin ;-) Ja mukavan päivän vietimmekin. Saimme liput ja pysäköintiluvankin loistavaan paikkaan hyvältä ystävältäni Tuijalta, kiitos vielä kerran!! Aluksi tuntui, että "eihän täällä nyt niin paljon ole porukkaa", mutta kyllä tunnelma tiivistyi... Oli niin paljon katseltavaa, kyllä Suomi on täynnä taitavia ihmisiä! Hienoa!
Minä tietenkin keskityin lanka-osastoihin...ja mitään ei pitänyt ostaa ja näin kävi...

Oli ihanaa päästä hiplaamaan sellaisia lankoja, joita oli aikaisemmin ihaillut vain netissä. Kauhavan kangasaitan osastolta ostin kolme vyyhtiä villalankaa, joista olis tarkoitus huovuttaa myssyjä. Upeita värejä, oishan tuota voinut ostaa enemmänkin.


Priiman osastolta ostin Lang yarns'in Mille Colori-lankaa, josta pitäis tulla pitsi-Baktus jossain vaiheessa, 200g pitäis riittää siihen. Lisäksi ostin yhden kerän ihanaa hennon vaaleanpunaista ggh:n Soft-kid-lankaa, josta tein pirpanalle kämmekkäät, mutta niitä ei löytynyt tähän nyt kuvattaviksi. Lisäksi Äitini osti sen Addin ihanuuden, puikkosalkun, josta saa 500 erilaista yhdistelmää!! Wau! Kyllähän se maksoikin, mutta hyvä messualennus siinä oli. Äiti muutaman kerran lainasi minulta Addin puikkoja ja ihastui, kuka niihin nyt ei ihastuisi ;-) On niillä vaan niin paljon miellyttävämpää neuloa kuin vanhoilla vänkyröillä pyöröpuikoilla.



Nämä ihanat värikkäät langat ostin Vihreän vyyhdin osastolta messuilta ja osan Hakaniemen hallin yläkerrasta toissa perjantaina, kun mulla oli iltapäivä aikaa kierrellä lankakaupoissa Helsingissä pojan edustaessa kuntaamme Lasten parlamentissa. Seurana minulla oli tätini, joka osti Priimasta Noroa ihanaan ribbineulepaitaan, langat maksoivat yli 140euroa.......hui! Mutta neuleesta tulee täysin yksilöllinen, takuulla kenelläkään ei ole samanlaista neuletta missään päin maailmaa, uniikki kappale. Itse pystyin hillitsemään itseni ja ostin vain kaksi kerää lilansävyistä huovutuslankaa, jotka näkyivät jo jossain kuvassa.
Vyyhti tämän kuvan etualalla on 100% Naturwollea ja siitä on tarkoitus tulla myssy itselle tai tyttärelle, ihanan pehmoista lankaa, vaikka on villaa, uskomatonta.



Vihreän vyyhdin huovutuslanka, On Linie 231 filz-wolle, filz-wollw color ja filz-wolle design color ovat upeita värikkäitä lankoja, ihanan pehmoista neulottavaa, pian valmista vitosen puikoilla. Toistaiseksi olen muutamat lapaset neulonut ilman huovuttamistarkoitusta, värit tulevat kauniisti esille. On ihanaa, kun värit vaihtuvat ja loppulangoista voi kikkailla vaikka mitä kivoja yhdistelmiä yksiväristen kanssa. Ehkä pukinkonttiin tai heti käyttöön, katsotaan, peukkuja puuttuu jne.

Helsingin kädentaito-messut yms.


Loka-marraskuussa on ollut vilkasta langanostorintamalla...on ollut messuja, kuntoutusta Hesassa, Lastenparlamentin matkaa Hesaan yms. Korissa on huovutuslankaa Vihreästä vyyhdistä ja pari kerää Priimastakin. Joulu on ollu mielessä ko. lankoja ostaessani, myyjäisiin piti neuloa lapasia, mutta taitaa aika loppua kesken, jospa sitten ens vuonna alottais ajoissa. Siskoni on neulonut kymmeniä kaulahuiveja, pompula-langoista ja muista ihanuuksista, luulis menevät kaupaksi. Katsotaan saanko itse muutamat lapaset ja myssyt pöytään myyntiin tai sitten keskityn vaan joulupakettien täyttämiseen pehmoisilla asioilla.

Tänään oli pitkästä aikaa sellanen ilma että pystyi kuvaamaan lankoja pihalla, melkein paistoi aurinko, mutta ei ihan. Kyllä on niin harmaata ollutkin jo pitkän aikaa, että vetää mielen ihan matalaksi. Mutta näistä ihanista värikkäistä langoista saa iloa!! Pidän lankoja isossa korissa olohuoneessa, ne ovat minun "kukkasia" :-) Siis paljon isommassa kuin tuossa kuvassa...lisäksi yläkerrassa on laatikoittain varastoa...Mutta uutta pitää aina saada!! Jonkun mielestä olen ehkä ihan kahjo lankahamsteri, mutta en välitä.





Tätä pehmoista ja kevyttä ihanuutta ostin Elma-messuilta, Kädentaidot-osastolta Vihreän vyyhdin värikkäältä messuosastolta. Kertakaikkiaan upeita voimakkaita värejä, tykkään!! Tästä vihreästä On linie 253 hommage-langasta on tulossa jonkin sortin huivi. 40 silmukkaa ja kutosen Addit, hidasta neulottavaa...mutta 25g:n kerästä tulee huivi!!! Uskomatonta!


Tämäkin lanka löytyi Helsingin messuilta. Lanka on Sandnesin uutuus Mini Palett, yhdestä kerästä tulee iso huivi ja pienet sukat, näin mulle kerrottiin. Tässä huivi puolessa välissä. Tosi helppo ohje, alotetaan kolmella silmukalla ja lisätään joka toinen kerros yksi silmukka 70 silmukkaan asti, sitten aloitetaan kavennukset. Tässä huivi puolessa välissä, jäi joulukiireiden jalkoihin, valmistunee alkuvuodesta.
Helsingin messut olivat kuntoutusjakson toka vikana iltana, kävin siellä siskoni ja tätini kanssa perjantai-iltana. Kolmisen tuntia ehdittiin kierrellä ennen sulkemista ja oli mukavan väljää, ei ollenkaan tungosta. Kiitos Merjalle!!

Raglanjakku



Tämä ihanuus löytyy Moda 4/2009-lehdestä. Tytär selaili lehteä ja ihastui malliin kovasti. Netistä sitten etsimme Sisun lankakartan ja hän teki värivalinnan ihan itse. Langat ostin loppukesällä Menitasta Helsingistä, Sandnesin Sisua. Syksy saapui ja langat seisoivat yhä korissa odottamassa, en vaan saanut aikaiseksi tarttua kiinni. Onneksi äitini suostui neulomaan tämän jakun! On se Sisu vaan NIIN ohutta lankaa, että kolmosen puikoilla ois menny ikuisuus tikuttaa ko. mallia, huh. Kiitos Äiti!!
Jakku on neulottu koon 140 cm mukaan, tai pitsineule on kuulemma vähän erilainen kuin ohjeessa ;-) Kyllä oli tyttönen onnellinen, kun sai laittaa valmiin jakun kouluun! Kotona aina kertoilee kuinka saa kehuja neuleistaan :-)

Rose Mohair


Viime syksynä halusin neuloa jonkun kivan punaisen neuleen jouluksi. Ihastuin Novita syksy 2008-lehdessä malliin nro74, hihallinen hartiahuivi systeemi. En kuitenkaan osannut käyttää sitä, joten tänä syksynä purin hihan siitä pois ja yritän nyt käyttää sitä hartiahuivina ainakin kotosalla, katsotaan miten käy, toivottavasti ei nyt ihan käyttämättä jää kuitenkaan.

Joustinneuletoppi



Tähän toppiin ihastuin selatessani Sandnesgarnin Ung Mix -lehteä suosikki lankakaupassani Ompelimo Annelissa. Lehdessä oli muutama muukin toteuttamista odottava malli, joten ostin lehden itselleni, heti kun suomennokset olivat saatavilla. Itseasiassa ihan ensin neuloin lehdestä mallin nro 12, ristiinmenevän liivin, harmaasta Dropsin Karisma-langasta, jota ostin käydessäni Soukassa Menita Outletissa. Neuloin M-koon mukaan ja neuleesta tuli aivan liian reilun kokoinen minulle. Ajattelin tarjota sitä siskolleni, toivottavasti kelpuuttaa sen. Itselleni aion neuloa vielä uuden pienemmällä silmukkamäärällä, langatkin ovat jo valmiina, vihreää Karismaa, mutta toteutus jäänee ensi vuoden puolelle.

Niin, tämä joustinneuletoppi valmistui joutuisasti Addin 6mm pyöröillä tikuttaen. Lankoina Sandnesin Sisu ja Kitten mohair, molempia kului noin 100g. Ostin langat jo lilaan samanlaiseen toppiin, tykkäsin mallista niin kovasti. Napit löytyivät Suomen kädentaidot-messuilta Tampereelta, ovat takuulla yksilölliset! Itseasiassa toppi valmistui messuja edeltävänä yönä, nappien paikalla oli Virkkukoukkusen rintanapit ;-) Nekin kyllä sopivat siihen vallan mainiosti. Toppi sai kehuja messuilla, kivaa!

Isoveli-tunika




Tämän joulunpunaisen tunikamekon neuloin pirpanalle kerhonjuhlia yms. ajatellen. Omista varastoista sattui löytymään punaista Novitan Isoveli-lankaa ja ohje löytyi lehdestä Novita syksy 2009. Neuloin koon 122cm ohjetta mukaillen. Nopea neulottava. Pitäis vielä tehdä isosiskolle samanmoinen, mutta taitaa joulu tulla liian pian, katsotaan. Kaarrokeosaan ois tarkotus ommella helmiä koristeeksi, jos löydän sopivan kokoisia helmiä jostain, se tekisi mekosta juhlavamman, mutta meneehän se noinkin.

Teddy-slipari



Toissa syksynä ostin edullisesti varastoon Teddy Galaxi-lankaa 800g. Ensin ajattelin neuloa siitä villatakin itselleni, mutta ajattelin siitä tulevat liian muhkean ja kuuman. Osan langasta sain kulumaan tähän slipariin, jonka ohje löytyi Novita syksy 2007 lehdestä. Neuloin S-koon mukaan 7mm puikoilla ja lankaa kului vähän reilu 300g muistaakseni. Pitäis merkata ylös kaikki, mut olen vähän laiska tekemään huolellisia muistiinpanoja :-(
Tästä ei taida muutenkaan tulla mikään mun suosikki-neule, ei ole vielä kertaakaan ollut päällä...Jotenkin leventää kamalasti, en tykkää.

Mariomyssyjä ja palmikkopipa

Näköjään mun lupauksiin ei voi luottaa...lupasin pipokuvia pikimmiten, mutta taas venähti päivitys. Pari viikkoa vierähti yksilöllisessä selkäkuntoutuksessa Ortonissa. Sielläkin puikot heiluivat luennoilla ja iltaisin kämpillä. Parasta antia kuntoutuksessa oli vertaistuki, sitä kun ei ihan kuka vaan voi ymmärtää, millaista on elää jatkuvien kipujen kanssa. Ja olihan meidän ryhmässä muitakin puikkojenheiluttajia, löytyi heti jutun aihetta. Kaiken kaikkiaan oikein antoisat pari viikkoa vietin Helsingissä. Lapsia oli tietenkin kova ikävä, joka ilta soiteltiin.

Mutta sitten neulomuksiin. Mario-myssystä muodostui tämän syksyn hitti-tuote. Olen neulonut myssyjä useita kappaleita, omille ja siskonlapsille, sekä tädillenikin. Ja "tilauksia" on vielä toimittamattakin. Oli tarkoitus neuloa muutama myssy myyjäisiinkin, mutta taitaa aika loppua kesken, kun mielenkiinto on ollut vähän suuremmissa projekteissa.


Tämä Mario-myssy on neulottu Hjertegarnin Lima-langasta, lankaa kului noin 50g. Näitä myssyjä on kiva neuloa 50cm pitkillä Addin pyöröpuikoilla, muutamassa tunnissa valmistuu. Puikot taisivat olla 6mm paksuiset. Tämä myssy meni kummitytölle.






Tämä myssy on neulottu Novitan Cloud-langasta, se oli tarpeeksi pehmoista herkkähipiäiselle pirpanalle. Samasta langasta neuloin myssyn myös tädilleni Myyrmäkeen. Kuvan kaulaliina on tehty Novitan Valoanni-langasta.

Yhden luonnonvalkoisen Mario-myssyn neuloin Novitan Isoveli-langasta siskontytölle. Ja sinisestä Isoveli-langasta pipon Dropsin ohjeella kummipojalle, näistä ei löytynyt kuvia tähän hätään.




Tämä palmikkopipa on neulottu Novitan Pop-langasta, tämäkin 6mm Addeilla pyörönä. Sekä Mario-myssyn että Palmikkopipan ohjeet löytyvät blogista Jatta soheltaa. Kiitos Jatta toimivista ohjeista!!!