perjantai 5. helmikuuta 2010

Tuottelias tammikuu

Pari kuukautta mennyt viime päivityksestä taas, hupsista hei. Jouluksi yritin kovasti värkätä kaikenlaista, mutta juuri joulun alla alkoivat niska ja hartiat olla NIIN jumissa, että en pystynyt neulomaan pariin viikkoon, pidin ihan "pakkolomaa" puikoista, kyllä harmitti. Annoin sitten joululahjoiksi lahjakortteja, joita nyt sitten olen tammikuussa tikutellut.

Uusi vuosi on alkanut pipotehtailun merkeissä, tammikuun suosikkineulomus oli Mario-myssy, niitä ja muita pipoja kertyi yhteensä 19 kpl!! Osa pipoista mennyt lahjaksi, osan olen myynyt, mutta suurin osa on löytänyt paikkansa oman sakin päästä! Niiden lisäksi vielä muutamat lapaset, huovutettuja ja taviksia. Yhteensä tammikuussa lankaa kului 2805g!!! Jihaa!! Tota tahtia, kun neulois koko vuoden, niin varastot pääsis vihdoinkin pienenemään, heh. Mutta kevät koittaa ja ohuemmat langat, tahti hiljenee. Laitan muutamia kuvia myssyistä, ohjeita en muista kaikista, mutta yritän skarpata.


Tämä Puro-hihatin valmistui jälkitoimituksena joululahjaksi äidilleni, sävynä ruska. Lankaa kului 300g ja puikot olivat 6mm Addit. Ohje Novita-lehdestä.







Mario-myssyjä syntyi kuusi kappaletta, kuvassa oleva myssy on neulottu Sandnesin Alfasta tyttärelle. Kaikki Mario-myssyt on neulottu 50cm 5mm Addeilla ja ohje löytyy Jatalta. Tässä tehdyt myssyt ja langankulutukset:
Novita Tempo harmaa, 104g
Sandness Alfa turkoosi, 94g
Novita Isoveli musta, 90g
Novita Isoveli l.valk. 96g
Novita Isoveli l.valk. 73g (lasten koko)
Novita Isoveli musta, 100g



Avaruuspipon ohje löytyi Ullasta, kiva malli. Tein pipon itselleni ja pirpanalle. Yllä olevassa kuvassa lankana Lang West, 61g, puikot 50cm 5mm Addit.
Alla oleva pipo on neulottu Novitan Purosta, sävy jäätynyt karpalo, 58g. Samat puikot.









Tämä ribbipipo on neulottu Novitan Temposta 74g, 50cm 6mm Addit puikkoina. Ohjeen olen alunperin ottanut joskus aikoinaan Novitan kausijulkaisusta, ja muunnellut sitä sitten vuosien varrella. Lyhyillä pyöröillä neuloo nopsaan kivoja pipoja, itselleni kun ei ainakaan sovi perinteiset päätä myöten-pipot, pitää olla vähän "ylimääräistä" pipossa tai silleen.




Tämä pipo on neulottu Sirdarin Denim Ultrasta, 76g, 8mm 50cm Addit puikkoina. Pirpanan suosikkipipo :-)


Tämä pipo on neulottu OnLinie Filz-wolle-langasta, kulutus 61g, ohje Suuri Käsityö nro 1/2010 lehdestä. Puikot 8mm 50cm Addit, again.



Tämä Inka-pipo on neulottu aivan taivaallisen ihanasta käsinkehrätystä villalangasta, jota saa Vihreästä Vyyhdistä, Naturwolle 122g, 6mm 60cm Addit. Ohjeen sain lankojenoston yhteydessä Vihreästä Vyyhdistä. Pipon piti tulla minulle itselle, mutta tyttäreni on ominut sen itselleen, toivottavasti saan joskus lainata sitä edes. Neuloin loppu vyyhdistä,( kun jouduin toista vyyhtiä aloittamaan), lapaset, joissa kaverilankana Linie231 Filz-wolle.

Muista pipoista ei ole kuvia. Pikkuveljelleni lähti lahjakortilla pari mustaa pipoa, toinen Novitan Isoveljestä, ohje Drops 12-25. Toinen Gjestalin Maijasta, ohjeen nappasin Moda 5/2008 lehdestä. Tikutin 3mm 50cm Addeilla. Loistava pituus tuo 50cm, paljon helpompaa neuloa niillä, kuin sukkapuikoilla. Minulla niitä puikkoja löytyy useampaa kokoa :-)

Lisäksi olen neulonut pari "pörröpipoa", 6mm 50cm Addeilla ja sauma ylös, tulee sellaset pienet "korvat" sitten. Olen aina käyttänyt pörrölangan kanssa villasekoitelankaa vahvistamassa neuletta. Vihreä pipo syntyi Seiskaveikka raita-langasta ja OnLinie85 Smash-langasta. Punainen pipo Schachenmayr Brazilia langasta ja Novitan Wool-langasta. Koitan jossain vaiheessa vielä kuvata nuokin myssyt.

Nyt on pakko lopetella tältä erää...lapset petiin ja sitten telkun ääreen neulomaan, niin se perjantai-ilta kuluu parhaiten.

1 kommentti:

  1. Kiva nähdä kuvia, olen jo odottanutkin... :) Aivan ihania pipoja, varsinkin tuo inka-myssy! Todellakin tuottelias tammikuu.

    VastaaPoista