Sunnuntaiaamu alkoi sitten lastenlaululla ja itsetehtyjä kortteja ja lahjoja ihailemalla. Mukana oli myös yksi kova paketti, josta löytyi tämä!! Kauan kaivattu Jämälanka-kirja!! Jeee, olen onnellinen! Aivan mahtavia neulomuksia langanjämistä on Sanna Vatanen taikonut, tuskin maltan päästä kokeilemaan ja tuhoamaan omia jämävarastoja, sillä niitähän riittää...
maanantai 10. toukokuuta 2010
Äitienpäivälahja ja purkitettuja lankoja
Olin viime viikon yksilöllisessä selkäkuntoutuksessa Helsingissä. Iltaisin ei paljoa jaksanut neuloa, oli niin poikki olo päivän urheilusuoritusten jälkeen. Kotona odotti kaksi uutta käsityölehteä, Moda ja Suuri Käsityölehti, niitä selaillessa menikin hyvin perjantai-ilta :-) Ensi silmäykseltä ei ollut mitään "pakkosaada"-neuletta, mutta muutama ihan mukava ja ehkä puikoillekin eksyvä malli.

Sunnuntaiaamu alkoi sitten lastenlaululla ja itsetehtyjä kortteja ja lahjoja ihailemalla. Mukana oli myös yksi kova paketti, josta löytyi tämä!! Kauan kaivattu Jämälanka-kirja!! Jeee, olen onnellinen! Aivan mahtavia neulomuksia langanjämistä on Sanna Vatanen taikonut, tuskin maltan päästä kokeilemaan ja tuhoamaan omia jämävarastoja, sillä niitähän riittää...
Nappasin tämä idean keväisestä Suuri Käsityölehdestä! Nämä ovat minun kukkasia, eikä niitä tarvitse kastella, hih. Kellarissa oli jemmassa Riihimäen lasin vanhoja lasipurkkeja, ja eiku uusiokäyttöön vaan, kun ei meillä säilötä punajuuria eikä suolakurkkuja, saati tehdä puolukkasurvosta tms. Pääsi osa jämälangoista ja jopa kokonaisia keriäkin kauniisti esille laatikon kätköistä.
Sunnuntaiaamu alkoi sitten lastenlaululla ja itsetehtyjä kortteja ja lahjoja ihailemalla. Mukana oli myös yksi kova paketti, josta löytyi tämä!! Kauan kaivattu Jämälanka-kirja!! Jeee, olen onnellinen! Aivan mahtavia neulomuksia langanjämistä on Sanna Vatanen taikonut, tuskin maltan päästä kokeilemaan ja tuhoamaan omia jämävarastoja, sillä niitähän riittää...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Söpöjä sun säilykekukkaset :-)
VastaaPoista