torstai 16. heinäkuuta 2009

Keskeneräisiä käsitöitä


Viime viikon perjantaina piipahdin naapurikunnan puolella ostoksilla ja Citymarketissa oli lankoja alessa. Sain hillittyä itseni melko hyvin, mukaan tarttui ainoastaan 700g Cannes-lankaa, joille oli jo heti suunnitelma valmiina.
Sunnuntai-iltana, vielä toipilaana, tartuin sitten puikkoihin ja aloin neuloa neuletakkia, ohje löytyy Novita Kesä 2009 lehdestä. Samaisesta lehdestä ja langasta neuloin keväällä paidan, josta olen tykännyt kovasti.
Lankaa on kiva neuloa, vielä on arvoitus miten käyttäytyy pesussa, toivotaan että hyvin! En ota neuleen valmistumisesta stressiä, rinnalla menee muutama muukin tekele, vuorottelen mielialan mukaan.




Tästä olisi tarkoitus tulla kesätoppi tyttärelle. Lainasin kirjastosta vanhoja Kauneimmat käsityöt-lehtiä ja ihastuin tähän malliin kovasti. Lankana on Schachenmayr nomottan Catania. Tikutan nro 3 pyöröaddeilla, kyllä on takkuisaa neuloa näin pienillä puikoilla, kun koko kevään käyttänyt vähintäänkin nelosen puikkoja.
Toiselle tyttärelle olisi tarkoitus neuloa samanlainen toppi, langatkin on jo valmiiksi ostettu, vähän vaaleampaa punaista ja lankana Sandnesin Mandarin petit. Saas nähdä valmistuuko jo täksi kesäksi vai seuraavaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti