torstai 16. heinäkuuta 2009

Uutta lankaa!!


Viime perjantaina posti toi uuden Novita-lehden, joka oli täynnä yllätyksiä. Ensin olin vähän sitä mieltä, että "nyt on matkittu Noroa" jne. Mutta annoin sitten periksi uteliaisuudelle...Lehti oli tulvillaan upeita värejä ja neuleita, tuli jo ihan syksy-fiilis!! Kuinka ihanaa onkaan syksyllä käpertyä peiton alle ja laittaa kynttilöitä lämmittämään ja valaisemaan, kuunnella lempimusiikkia ja neuloa!
Maanantai-iltana sitten sain ihasteltavakseni uutukaista Puro-lankaa. Langalle on jo monta suunnitelmaa, mieli muuttuu päivittäin, itselle vai tyttärelle, siinä lähinnä ongelma. Eli tähän asti olen tyytynyt vain hiplailemaan lankaa, ei ole vielä päässyt puikoille asti. Huomasin muuten, että mulla on puutosta nro kutosen pyöröpuikoissa, pitänee käydä puikko-ostoksilla lähiaikoina.
Niin, vaikka kuinka kesän alussa vannoin ja vakuutin, että langanostolakko on sitten loppuvuoden, niin näin tässä sitten kävi......eikä varmaan jää tähän. Huoh.
Olen tällä hetkellä kokonaan työtön, osa-aikainen työ loppui kesäkuussa, joten pitäisi olla erityisen harkitsevainen lankaostoksien kanssa, kun sitä varastoa löytyy ihan kiitettävästi kotoa...noin 20 kiloa, ellei enemmän. Mutta onhan tuo Puro huomattavasti huokeampaa lankaa kuin Noro, vaikka Noro nyt on ihan omaa luokkaansa.

Viime viikolla postilaatikkoon kolahti myös uusi Moda-lehti, joka oli täynnä upeita malleja. Tykkäsin kovasti esimerkiksi kannen kaarrokeneuleesta. Varmasti muutama malli pääsee puikoille asti, toivotaan vaan, että varastoista löytyisi sopivia lankoja. Tytärkin selasi lehden ja valitsi itselleen uuden villatakin syksyksi, lankana taisi olla Sandnesin Sisu, ja siitä oli toiveena turkoosi väri, sitä sitten metsästämään, kun saa euroja säästöön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti